Enemmän tietoa enemmän huolta..

Viimekertaisen katastrooffisen neuvolakäynnin jälkeen odotin kauhulla tämänpäiväistä lääkärikäyntiä. Vaanpa aivan turhaan! :) Iloiseksi yllätyksesi Leo oli niin nätisti ja reipas! Teki kaiken mitä lääkäri pyysi, ihan ilman vastaväitteitä. Kyllä sai Leo äidin niin hyvälle tuuleelle!

Lääkäri sanoi laittavansa lähetteen foniatrille, Leon puheen vuoksi. Tämän illan olenkin sitten pyörinyt netissä googlaamassa tuosta tieto.

Foniatri, osastonlääkäri Marja Asikainen kirjoitti Lääketieteen Aikakausi Duodecim 2004;120(18):2209-16 näin:

"Yleinen käytäntö on, että lastenneurologille lähetetään lapset, joilla puheen ja kielen kehityksen viivästyminen liittyy laaja-alaiseen kehitysviiveeseen, kohtausoireisiin tai muihin neurologisiin oireisiin, ja lapset, joiden kehityksen epäillään taantuneen. Foniatrille taas lähetetään lapset, joilla esiintyy poikkeavuutta lähinnä puheen tai kielen kehityksessä. Foniatri on perehtynyt erityisesti puheen ja kielen kehityksen ongelmiin. Niinpä foniatrin konsultaatiota voidaan toisaalta pyytää aina, kun on punnittava puheen tai kielen kehityksen häiriön edellyttämien tukitoimenpiteiden tarpeellisuutta tai kun tarvitaan tietoa siitä, voiko jokin lapsessa tai hänen toimintaympäristössään todettu seikka vaikuttaa kielelliseen toimintakykyyn, ja miten se pitäisi huomioida. Foniatrin konsultaatio voi olla aiheellinen myös, jos lapsella esiintyy esimerkiksi oppimisvaikeutta, käyttäytymishäiriö tai masentuneisuutta ja lisäksi todetaan viitteitä kielellisen toimintakyvyn ongelmista. Kielellistä toimintakykyä tukemalla on mahdollista luoda paremmat edellytykset vuorovaikutukselle ja oppimiselle." (lähde:http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=%2Fportlet_action%2Fdlehtihakuartikkeli%2Fviewarticle%2Faction&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo94518&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero)

Aijemmin on ollut puhetta, että Leo lähetettäisiin lastenneurologille. Sinne ei kuitenkaan lähetettä laitettu, joka taitaa olla positiivinen asia mitä tuosta nyt lukee että " laaja-alaiseen kehitysviiveeseen, kohtausoireisiin tai muihin neurologisiin oireisiin, ja lapset, joiden kehityksen epäillään taantuneen.". Tällaisia Leolla ei siis ole havaittu.

Mutta kohta "voiko jokin lapsessa tai hänen toimintaympäristössään todettu seikka vaikuttaa kielelliseen toimintakykyyn" sai minut heti miettimään Leon kasvuympäristöä. Olenko minä tehnyt jotain väärin? Enkö ole lukenut ja jutellut Leolle tarpeeksi? Onko minun ja Leon isän ero saanut jotain haittoja aikaiseksi? Peruuttamattomia vahinkoja?

Osoitteesta http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Foniatria löysin seuraavan pätkän:

"Puheen- ja kielenkehityksen erityisvaikeudet (dysfasia, specific language impairment)

Varsinaisesta puheen tai kielen kehityksen viivästymästä voidaan puhua, kun kyseessä on vähintään kolmevuotias puhumaton, hyvin epäselvästi puhuva tai puhetta huonosti ymmärtävä, normaalikuuloinen ja -älyinen  lapsi, jolla ei ole sellaista kontaktikyvyn häiriötä, puhe-elimistön rakenteiden tai hermotuksen ongelmaa, joka selittäisi puheen tuottamisen tai ymmärtämisen viivästymisen ikätason mukaisesta kehityksestä. Diagnoosi asetetaan siis sulkemalla pois muut puheenkehityksen viivästymistä aiheuttavat tekijät."

Onko Leolla siis dysfasia? Sillä nimelläkö tätä nyt kutsutaan?

En ole varma oliko hyvä asia hakea tästä tieto netistä. Tuntuu, että mitä enemmän luen, sitä enemmän huolestun. Ja yhä enemmän syytän itseäni. Sillä minun kanssanihan Leo asuu. Kenen muunkaan vika se voisi olla ettei Leo puhu? Isäänsä Leo näkee paljon harvemmin ja isovanhempia ja muita sukulaisia näkee ihan yhtä harvoin. Minua hän näkee aina. Minun kanssani hän asuu. Minun kanssani hän aina on. *huokaus*

Taidan tarvita estot tuollaisille sivuille :D

Tiedän ettei itseä saisi syyttää, mutta syytän silti. Ketä muutakaan voisin? Tuntuu, että jonkunhan vika tämä on oltava. Ehkä olen ollut niin huono ihminen, että nyt minua rangaistaan poikani kautta..

Huolestunut

Veera

Harrastaa vaiko eikö harrasta

Kevään lähestyessä olen taas alkanut miettiä harrastuksia poikaani varten. Jalkapallo joukkueeseen ilmoittautuminen on alkanut ja haluaisin kokeilla viihtyykö Leo harjoituksissa ja pitääkö hän lajista. Mutta kun Leo ei puhu. Eihän valmentaja ymmärrä häntä. Eivätkä pelikaveritkaan. Miten valmentaja suhtautuu tälläiseen? Otetaanko häntä edes joukkueeseen? Miten muut lapset suhtautuvat? Ottavatko he Leota mukaan peliin ja muihin leikkeihin? Entä leon vilkkaus? Onko se vain hyväksi tällaisessa lajissa vai meneekö se kentällä tönimiseksi ja ilkkumiseksi? Leolla ei ole mikään hyvä kärsivällisyys. Jos hän ei jotain osaa, ei häntä myöskään kiinnosta opetella. Tulisiko harjoituksissa vain kiukku, jos pallo ei menekkään maaliin? Emme ole ennen käyneet kerhoissa tai muissa vastaavissa, joissa vetäjän johdolla pitäisi tehdä eri asioita tittyyn aikaan ja tietyssä järjestyksessä. Liikuntasalissa pidettävään temppuratatyyppiseen toimintaan olemme osallistuneet, mutta tällöin jokainen lapsi saa tehdä mieleisessään järjestyksessä mieleisiään asioita ja jättää tekemättä mitä ei halua. Varsinaista vetäjää ei ole ollut, vain valvojia, mutta jokainen lapsi on ollut omien vanhempiensa vastuulla. Onko joukkuelajiin siirtyminen liian suuri harppaus?
Pohdin viime kesänä samoja asioita. Silloin tulin tulokseen, että on vielä liian aikaista, katsotaan ensi vuonna. Silloin  puhettakin varmaan tulee enemmän. Puhetta ei kuitenkaan tule sen paremmin. Puheen kehitys on täysin pysähtynyt paikoilleen. Onko vieläkin liian aikaista? Vai onko epäreilua Leota kohtaan jos hän joutuu jäämään asioista pois puheensa vuoksi? Voiko puhumaton lapsi harrastaa "normaaleiden" lasten joukossa? Olen lukenut myös erityislapsille tarkoitetuista harrastus ryhmistä. Kuuluuko poikani sellaiseen?

Miksi, voi miksi et puhu pikkuiseni..

Veera

Ps. Joskus elämä tuntuu epäreilulta

Katastrofi neuvolassa

Huh huh!

Tämän päivän neuvolareissu oli sellainen sirkus, että kauhulla odotan tulevaa lääkärikäyntiä!
Leo teki kaikkea muuta mahdollista paitsi juuri niitä asioita, joita olisi pitänyt tehdä. Hän löi kaiken aivan leikiksi. Teki kaiken tahalteen väärin pilke silmäkulassa ja pieni omahyväinen hymy suupielessään. Tiesin hänen hyvin osavan, mutta Leopa se vain vastasi kaikkeen ettei tiedä tai osaa. Hän kiipeili, hyppi ja juoksenteli ympäriinsä, itki, huusi ja kiukutteli, hoki milloin lähdetään, joko mennään.
Käynnin jälkeen olin niin poikki, loppu, väsynyt, uupunut, että kirjaimellisesti yhtään liioittelematta ITKIN! Istuin auton ratin taakse ja lähdin ajamaan kotia kohti kyynelieni samalla vuolaasti virtaessa poskiani pitkin aina leukaan saakka.
Nämä ovat juuri niitä hetkiä, kun tuntuu etten jaksa. Mietin mitä vielä olisi tehtävissä. Miten pärjään poikani kanssa? Mitä teen väärin?
Kaipaisin tuke ja apua. Toivoisin jonkun kulkevan rinnallani. Auttavan, lohduttavan ja tukevan. Joku, joka saisi kaiken näyttämään valoisammalta, paremmalta. Joku, joka tekisi arjesta helpompaa. Joku, jonka kanssa jakaa vaikeudet.

Näinä hetkinä tunnen olevani niin yksin.

Lopullisesti.

Parempaa huomista odotellessa

Veera

Joko alkaa tapahtumaan?

Olemme nyt käyneet muutaman kerran puheterapeutin vastaanotolla. Hän arvioi Leon puheterapian tarpeen ja kuten arvattu, tarvetta on ja paljon. Ensimmäisellä käynnillä puheterapeutti teki Leolle puheen ymmärtämisen testejä, joiden tuloksista todettiin, että ymmärtäminen on hyvä, jopa ikäistään vahvempaa. Leolta löytyy kaikki vokaalit sekä lähes kaikki konsonantit mutta ne eivät vain löydä omille paikoillaan. Eri vokaaleja ei Leolla useinkaan mahdu yhteen sanaan kuin yksi.

Leo on nyt laitettu terveyskeskuksen ja keskussairaalan puheterapiajonoihin.

Odottelu siis jatkuu..

Puheterapeutti huomasi myös Leon vilkkauden. Tästä ja puheen kehityksen häiriöstä johtuen lähetteitä aijotaan laittaa ilmeisesti vähän joka paikkaan. Esiin nostettiin esimerkiksi puheterapia, toimintaterapia, psykologit, neurologit ja erityisryhmät.

Näistä kuullaan lisää myöhemmin.

Toivon todella että jotain alkaa tapahtua, ja pian!

Veera

Leikkikää kanssani, kiitos!

Olemme yhdessä ulkona, poikani tulee luokseni, suupielet alaspäin ja kyynel silmäkulmassa; 

"Äiti, kuu muu happa ei häälä mää kaaka" (Äiti, kukaan muu lapsi ei leiki mun kanssa)

On sydäntä raastavaa kuulla nuo sanat. Palanen nousee kurkkuuni ja tekisi mieli itkeä. Sen sijan minun on pysyttävä vahvana, hymyiltävä, lohdutettava ja kannustettava yrittämään uudelleen päästä mukaan leikkiin tai keksittävä jokin oma leikki.

En jaksaisi aina olla vahva. Haluaisin heittäytyä lapsen lailla maahan potkimaan ja hakkaamaan maata nyrkein, itkeä, huutaa ja kiukutella. Tahtoisin huutaa muille lapsille, että leikkikää poikani kanssa! Hän ei ole huonompi kuin muut vaikkei puhukaan! Hän osaa kaiken saman kuin muutkin ikäisensä. Jotkin asiat jopa paljon ikäistään paremmin. Haluaisin huutaa muiden lasten vanhemmille. He vain seurustelevat keskenään, eivätkä edes huomaa, kun heidän pikku kullanmurunsa haukkuvat poikaani tämän puheen vuoksi. Kutsuvat vauvaksi, lällättelevät, matkivat Leon puhetta ja jättävät leikin ulkopuolelle.

Olemme monesti lähteneet Leon kanssa kotiin, koska poikani on muiden lasten puheista ja teoista pahoittanut mielensä niin pahasti, että on halunnut lähteä. Se tuntuu pahalta. Pahalta minusta, tuon pienen pojan äidistä. Voi vain kuvitella kuinka pahalta se voi tuntua tuosta pienestä pojasta. Minun pojastani.

Mutta mitä voin tehdä? Miten saan tämän loppumaan? Miten saan Leon mukaan muiden leikkeihin? Vai saanko edes? Onko poikani tuomittu kiusaamisen kohteeksi puheensa vuoksi? Onko mitään tehtävissä?

Mitä jos siinä on joku vika?

Kun poikani oli kaksi vuotias, eikä sanonut vielä yhtään selvää sanaa, muistan sanoneeni: "Mitä jos se ei opi puhumaan? Mitä jos siinä on joku vika?"
Silloin vain hyssyteltiin
"kyllä se oppii"
"toisilla vain kestää kauemmin"
"ei Leossa mitään vikaa ole"
"Leo lähti niin aikaisin liikkeelle niin puhe voi silloin viivästyä"
Sama jatkui poikani täyttäessä kolme.
Nyt poikani on neljä eikä puhu viläkään. Nyt on aika lopettaa hyssyttely ja ryhtyä toimeen!

Puhu minulle pikkuinen -blogi kertoo huolestuneen äidin ja 4 -vuotiaan pojan elämästä ja matkasta kohti puhetta. Kaunistelematonta tekstiä hyvistä ja huonoista hetkistä, arjen pienistä iloista ja suurista suruista sekä päinvastoin.